EU-termistö

EU:n toimielimet

Euroopan keskuspankki (EKP), European Central Bank (ECB) perustettiin vuonna 1998 Euroopan unionista tehdyllä sopimuksella. Pankki harjoittaa unionin yhteistä ja jäsenvaltioista riippumatonta rahapolitiikkaa ja hallinnoi yhteistä valuuttaa euroa.

EKP:n neuvosto on EKP:n korkein päättävä elin. Neuvoston tärkein tehtävä on EU:n rahapolitiikan määrittäminen. Neuvosto koostuu EKP:n johtokunnan jäsenistä ja euroalueen maiden keskuspankkien johtajista

Euroopan komissio voidaan käsittää suppeasti 27 komissaarin, joista yksi on puheenjohtaja, muodostamaksi päätöksentekoelimeksi. Näin ollen kullakin EU-maalla on oma komissaarinsa. Komissio on toimeenpaneva elin, joka laatii ehdotuksia uutta EU-lainsäädäntöä varten ja hoitaa päivittäisiä tehtäviä koskien EU:n politiikan to-teuttamista ja rahavarojen käyttöä.

Euroopan parlamentti Euroopan parlamentissa on 736 jäsentä. Parlamentilla on kolme päätehtävää:

  1. Se hyväksyy EU:n lainsäädäntöä sen toimivaltaan kuuluvilla alueilla.
  2. Parlamentti harjoittaa kaikkien EU:n toimielinten ja erityisesti komission demokraattista valvontaa. Sillä on valtuudet hyväksyä tai hylätä komission jäsenten nimitykset sekä oikeus antaa koko komissiolle epäluottamuslause.
  3. Parlamentti jakaa neuvoston kanssa budjettivallan ja voi näin vaikuttaa EU:n varojen käyttöön. Talousarviomenettelyn päätteeksi se hyväksyy tai hylkää talousarvion kokonaisuudessaan.

Eurooppa-neuvosto on jäsenmaiden hallitusten ja valtioiden päämiesten huippukokous, joka kokoontuu vähintään kaksi kertaa vuodessa. Eurooppa-neuvostoon kuuluu myös komission puheenjohtaja. Eurooppa-neuvosto käyttää unionissa ylintä poliittista päätösvaltaa.

Neuvosto (ministerineuvosto) on Euroopan unionin päätöksiä tekevä toimielin, jossa jäsenmaiden hallitusten jäsenet kokoontuvat. Neuvoston puheenjohtajuus vaihtuu puolen vuoden välein. Kokoonpano vaihtelee käsiteltävän asian mukaan niin, että esim. sosiaalikysymyksiä käsiteltäessä neuvostossa ovat sosiaaliministerit ja talousasioita käsiteltäessä valtiovarain-, talous- ja finanssiministerit.

ECOFIN-neuvosto on ministerineuvoston talous- ja finanssiasioista päättävä neuvosto. ECOFIN-neuvosto koostuu jäsenmaiden valtiovarain-, talous- ja finanssiministereistä ja se kokoontuu noin kerran kuukaudessa.

Lainsäädäntö

Acquis communautaire eli yhteisön säännöstö on yhteiset oikeudet ja velvollisuudet sisältävä oikeusperusta, joka sitoo kaikkia Euroopan unionin jäsenmaita yhteisesti. Tähän jatkuvasti kehittyvään sopimuspakettiin kuuluvat:

  • perussopimusten sisällöt, periaatteet ja poliittiset tavoitteet
  • perussopimusten nojalla hyväksytty lainsäädäntö ja EY:n tuomioistuimen oikeuskäytäntö
  • unionin toimialalla hyväksytyt julistukset ja päätöslauselmat
  • yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan liittyvät asiakirjat
  • oikeus- ja sisäasioita koskevat asiakirjat
  • yhteisön tekemät kansainväliset sopimukset sekä jäsenvaltioiden unioniasioissa keskenään tekemät sopimukset
  • kaikki unionin toista ja kolmatta pilaria koskevat säädökset ja perustamissopimuksessa vahvistetut yhteiset tavoitteet

Primääri- eli ensisijainen oikeus (primäärilainsäädäntö) muodostuu lähinnä jäsenvaltioiden välisistä sopimuksista. Näistä tärkeimpiä ovat perustamissopimukset sekä niiden täydennykset, liittymissopimukset sekä yhteisöjen päätöksentekoa ja toimintaa koskevat sopimukset.

Sekundääri- eli toissijainen oikeus (sekundäärilainsäädäntö) on johdannaista oikeutta, joka on yhteisöjen oman lainsäädäntötyön tuloksena syntynyttä säädöstöä. Sekundäärilainsäädäntöön kuuluvat myös yhteisöjen tekemät kansainväliset sopimukset sekä perustamissopimuksen nojalla tehdyt jäsenvaltioiden väliset sopimukset. Sekundäärilainsäädäntö muodostaa Eurooppa-oikeuden vaikuttavimman aineiston. Asetukset, päätökset, direktiivit ja suositukset ovat osa tätä lainsäädäntöä.

Asetus (regulation) on yksi ministerineuvoston säädöstyypeistä. Asetus on välittömästi ja sellaisenaan jäsenvaltioita sitova ja kansallisten säädösten yläpuolella oleva säädös. Asetus on toisin sanoen sovellettavissa ilman, että se edellyttäisi erillisiä lainsäädäntötoimenpiteitä jäsenmaissa.

Direktiivi (directive) on yksi ministerineuvoston säädöstyypeistä. Direktiivi on sitova lainsäädäntöohje, joka velvoittaa jäsenvaltioita tietyssä määräajassa säätämään direktiivin tavoitteiden mukaista lainsäädäntöä.

Päätös (decision) on yksi ministerineuvoston säädöstyypeistä, joka on yleensä asetuksia ja direktiivejä konkreettisempi hallinnollinen säädös. Päätös sitoo sellaisenaan niitä, joita asia koskee. Päätöksiä käytetään lähinnä täsmentämään asetuksia ja direktiivejä. Neuvoston lisäksi myös komissio voi tehdä päätöksiä tietyissä asioissa.

Suositus (recommendation) on yksi neuvoston säädöstyypeistä. Suositus ei ole jäsenmaita sitova. Suositusta käytetään lähinnä tulkintaohjeena aloilla, joilla jäsenmaat harjoittavat yhteistyötä ilman sopimuksiin sidottuja velvoitteita. Joskus myös direktiivin antamista edeltää suositus.

Mielipide (lausunto) (opinion, avis) on kannanotto, joka ei sido jäsenmaita juridisesti. Mielipiteitä tai lausuntoja voivat ministerineuvoston lisäksi antaa muut unionin toimielimet.

Vihreä kirja (Green Paper) on komission valmistelema, Valkoista kirjaa vähemmän yksilöity dokumentti, jossa kirjataan erilaisia toimintavaihtoehtoja. Vihreät kirjat eivät ole osa yhteisöjen varsinaista lain-säädäntöä.

Valkoinen kirja (White Paper) on komission laatima, neuvoston hyväksymä virallinen selonteko, joka sisältää näkemyksiä ja toimenpide-ehdotuksia asiantilan korjaamiseksi. Valkoiset kirjat eivät kuulu varsinaisesti yhteisöjen lainsäädäntöön.

Päätöksenteko

Enemmistöpäätös (majority decision) Enemmistöpäätöksiä tehdään tavallisesti vain menettelytavoista ja vähemmän tärkeistä asioista päätettäessä. Komission päätökset tehdään yksinkertaisella enemmistöllä, mutta neuvostossa ja parlamentissa käytetään usein muita päätöksentekotapoja.

Määräenemmistöpäätös (qualified majority decision) on yksi päätöksentekomuoto neuvostossa, joka vaatii määräenemmistön. Määräenemmistöpäätöksiä käytetään mm. lähes kaikista sisämarkkina-asioista päätettäessä.

Yksimieliset päätökset (unanimous decision) eli konsensuspäätökset ovat määräenemmistöpäätösten ohella yksi neuvoston keskeisistä päätöksentekotavoista.

Subsidiariteetti- eli läheisyys- tai toissijaisuusperiaatteen mukaan asiat ratkaistaan mahdollisimman lähellä niiden kohteita. EU-tasolla päätetään vain niistä asioista, joita ei tarkoituksenmukaisemmin voida hoitaa jäsenmaissa. Periaate ulotettiin Maastrichtin sopimuksessa koskemaan koko yhteisöjen toimialaa.

DA eli Dedigated Act koko yhteisöä sellaisenaan sitova päätös. Vähitellen voimaantulevat DA:t on julkaistu komission delegoituna asetuksena (EU) 2446/2015 29.12.22015. Koko asetus (900 sivua) löytyy mm. Suomen virallisesta lehdestä L343.

IA eli Implementation Act antaa jossain määrin jäsenvaltioille sovellutusmahdollisuuksia, DA:t ja IA:t kumoavat vähitellen koodeksin soveltamisasetuksen. IA on julkaistu 29.12.2015 EU-asetuksella nro (EU)2447/2015. Suomennosta virallisessa lehdessä ei tätä kirjoitettaessa 2.1.2016 vielä ole, mutta se saataneen lähiaikoina.

UCC eli Union’s Custom’s Codex eli Unionin perustullilaki (välivaiheen MCC eli Modernized Custom’s Codex nimitys jää pois käytöstä) .

Talous- ja rahaliitto

EMU, Talous- ja rahaliitto (Economic and Monetary Union) merkitsee talouspolitiikan yhteensovittamista ja todellisten sisämarkkinoiden toteuttamista. Euroopan yhteisvaluuttaan eli euroon ovat syksyyn 2016 mennessä liittyneet Alankomaat, Belgia, Espanja, Irlanti, Italia, Itävalta, Kreikka, Kypros, Luxemburg, Malta, Portugali, Ranska, Saksa, Slovakia, Slovenia, Viro, Latvia, Liettua ja Suomi. Lisäksi euro on käypä valuutta myös Vatikaanivaltiossa, Monacossa, San Marinossa ja Andorrassa. Lisäksi euroa käytetään virallisena valuuttana Montenegrossa.

Euroalue on alue, jonka muodostavat ne jäsenvaltiot, joissa euro korvaa kansallisen rahan ja joissa harjoitetaan yhteistä rahapolitiikkaa EKP:n päätöksentekoelimien alaisena.

Sisämarkkinat on EU-maiden muodostama markkina-alue, jossa tavarat, palvelut, pääoma ja ihmiset liikkuvat vapaasti ja jonka sisäisillä rajoilla ei kanneta tulleja. Yhteisen valuutan käyttöönotto tulee tukemaan sisämarkkinoiden toimintaa ja voidaan katsoa näin osaksi sisämarkkinahanketta.