Kansainväliset kuljetusmääräykset

Kansainvälisten vaarallisten aineiden kuljetusten turvallisuuden perussääntö on yhteiset pelisäännöt kaikkien kuljetusmuotojen hoitamisessa. Nämä pelisäännöt sisältävät lukuisia erilaisia maailman- ja maanosanlaajuisia sopimuksia ja määräyskokoelmia. Joitakin määräysten nimiä ja lyhenteitä on jo edellä mainittu jonkin verran.

Yleisesti voidaan sanoa, että kaikki kansainväliset, vaarallisten aineiden kuljetuksia määrittävät säännöstöt perustuvat YK:n julkaisemiin suosituksiin, eli UN Orange Book’iin ja niistä on eri maissa sitten kansallisesti astunut koko suositusten mukainen tai muuten erilaisia kokonaisuuksia voimaan.

Kehitystyö määräysten yhtenäistämiseksi on jatkuvasti käynnissä, mutta muutamat ominaispiirteet eri kuljetusmuodoissa ovat vaikeuttaneet varsin paljon tätä prosessia.

Merikuljetukset

Kansainvälisissä merikuljetuksissa noudatetaan IMDG-koodia, sen voimassaolevaa muutossarjaa eli amendmentia.

  • IMDG = International Maritime Dangerous Goods Code
  • Lisätietoja internetistä: http://www.imo.org//

IMDG-koodin ylläpidosta huolehtii YK:n alainen organisaatio IMO, International Maritime Organization, jonka päämaja sijaitsee Lontoossa, Iso-Britanniassa. Koodi uusitaan kahden vuoden välein ja se on käytössä maailmanlaajuisesti.

Koodin laatimisen perustana pidetään ns. SOLAS-sopimusta (SOLAS = The International Convention for the Safety of Life at Sea), joka alun perin laadittiin 1974, ja jonka yksi osa käsittelee vaarallisten aineiden kuljetusta merellä. Suomessa toimivaltainen viranomainen on liikenne- ja viestintäministeriö ja Liikenteen Turvallisuusvirasto Trafi. Trafi on antanut aikanaan jo Merenkulkulaitoksen nimellä toimiessaan päätöksen, jonka nojalla IMDG-koodia meillä sovelletaan.

IMDG-koodi on tarkoitettu vaarallisten aineiden kappaletavarakuljetusten hallintaan, eivätkä ne koske esimerkiksi suurilla kaasusäiliölaivoilla toteutettavia kaasu- tai öljykuljetuksia irtotavarana eli eivät koske bulkkikuljetuksia. Kappaletavarakuljetukseksi merikuljetuksessa määritellään kyllä sitten kaikenlaiset (meri)kontit, puoliperävaunut, trailerit ja niiden erilaiset yhdistelmät, säiliöyhdistelmät, kaikenlaiset rekat, rautatievaunut, joten useimmilla huolintaliikkeillä ja logistiikka-alan yrityksillä yleensäkin on hyvinkin paljon tekemistä IMDG-koodin noudattamisen kanssa.

Merikuljetuksissa voidaan poikkeuksellisesti erottaa tietty maantieteellinen alue, jonka puitteissa ei noudatetakaan IMDG-koodia, vaan erityistä ”lyhyiden merimatkojen sopimusta” ja sitä voidaan soveltaa tietyn matalan aallonkorkeuden alueella, joka käytännössä merkitsee ADR-määräysten soveltamista tietyillä laivareiteillä, mitä tulee kuljetusyksiköiden merkintään, varoituslipukkeisiin, lastaamiseen, yhteenkuormaukseen jne.

Tämä sopimus, joka tunnetaan myös yleisnimellä ”Itämeren sopimus”, on viralliselta nimeltään Yhteistyöpöytäkirja pakattujen vaarallisten aineiden kuljetuksesta RO-RO-aluksissa Itämerellä (Memorandum of Understanding) ja sitä voidaan soveltaa alueella, johon kuuluu pääpiirteittäin Itämeri, Pohjanlahti, Suomenlahti ja Itämeren suu, jonka pohjoisena rajana on Skagenin ja Lysekilin välinen linja. Virallinen määritys onkin juuri tuo ”matalan aallonkorkeuden alue” (= LWHA).

Itämeren sopimuksen noudattaminen ja soveltaminen vaatii tiettyjä toimia ja asioista sopimista ao. laivalinjan liikennesatamilta, liikennöivältä laivayhtiöltä, laivan vakuutusyhtiöltä ja erityisesti laivalta, jota liikennöitäessä käytetään.

Sopimuksen tarkoitus on helpottaa tällä alueella ja tietyillä linjoilla suoritettavia vaarallisten aineiden kuljetuksia ja näkyvin piirre onkin juuri se, että tätä sopimusta noudattavalla laivalinjalla/laivalla, voidaan soveltaa maantiekuljetuksissa käytettävää ADR-sopimusta, jossa on huomattavia helpotuksia esim. IMDG-koodin tiukkoihin merkintä-, erottelu- ja ahtausmääräyksiin.

Suomessa Liikenteen Turvallisuusvirasto Trafi antaa ohjeita tämän sopimuksen tarkemmasta noudattamisesta.

Maantiekuljetukset

Euroopan vaarallisten aineiden maantiekuljetuksissa on ADR-sopimus tärkein säännöstö.

  • ADR = European Agreement On The International Carriage Of Dangerous Goods By Road ja alkukielellä eli ranskaksi Accord European relatif au transport des merchandises dangerouses par route.

Lisätietoja internetistä http://www.unece.org/trans/danger/danger.htm

Alkuperäinen ADR-sopimus laadittiin ja solmittiin 1957 ja se tuli voimaan 1968. Ylläpitäjänä toimii YK:n UNECE:n eli Euroopan talouskomission alainen työryhmä WP15, joka on viralliselta nimeltään: The Working Party on the Transport of Dangerous Goods (WP15) of the Economic Commission for Europe’s Inland Transport Committee.

Muutoksia on tullut vuosien varrella paljon ja tällä hetkellä varsinaisten sopimuksen sisältämien säännösten uusiutuminen tapahtuu kahden vuoden välein.

Sopimukseen on liittynyt vuosien varrella valtioita lisää niin paljon, että tänä päivänä voidaan katsoa kysymyksessä olevan todella sellaisen sopimuksen, joka on Euroopassa yleispätevä. EU on valinnut sen vaarallisten aineiden maantiekuljetuksen perustaksi alueellaan. Jos valtio ei ole suoraan solminut ja ratifioinut ADR-sopimusta, se voi kuitenkin olla mukana siinä sovittuaan bilateraalisella eli kahdenvälisellä sopimuksella jonkin muun valtion kanssa ADR-sopimuksen noudattamisesta valtioiden välillä tapahtuvissa kuljetuksissa.

ADR-sopimuksen merkitys on se, että jäsenvaltiot sopeuttavat oman kansallisen lainsäädäntönsä sen puitteisiin ja näin ollen kuljetusmielessä Eurooppa on yhtenäinen alue vaarallisten aineiden maantiekuljetusten osalta. EU:n myötä sopimuksen merkitys on vain korostunut. Tunnelimääräykset ovat voimakkaan kehitystyön alaisena, sillä vaarallisten aineiden kuljetusten rajoittaminen tunneleissa ja ohjaaminen tietyille reiteille halutaan tarkkaan hallintaan. Tunneleita kategorisoidaan eli luokitellaan ja sen myötä muotoutuu ja tarkentuu erityisesti niiden tunnelien valvonta, joiden kautta vaarallisimpia aineita ylipäätään saa kuljettaa.

Perimmäinen käytännön tarkoitus on se, että ADR-määräysten mukaisesti luokiteltu, pakattu, merkitty, dokumentoitu lähetys ja sitten toteutettava kuljetus voidaan hoitaa sopimusvaltioiden alueella ilman erityistä kansallisten määräysten noudattamista. Erilaiset vapautukset annetaan ADR:n kohdassa 1.1.3 ja erityisten vapaarajamääräysten (ADR:n kohta 1.1.3.6, Kuljetusyksikössä kuljetettavaan määrään liittyvät vapautukset) soveltamisen avulla voidaan hallita vaarallisuuden astetta kuljetusyksikön tasolla.

Joissain tapauksissa kansalliset maantiekuljetuksen erityismääräykset tosin ovat niin erityisiä ja perusteltuja, että niitä joutuu aina lisäksi noudattamaan. Nämä liittyvät lähinnä ajoneuvojen varustukseen ja mm. maantieteellisiin erikoisolosuhteisiin. Esimerkiksi Suomessa eräisiin räjähteitä kuljettaviin ajoneuvoihin edellytetään käytettäväksi talvisaikaan nastarenkaita eli ”renkaita, joissa on liukuesteet”.

Tunnelirajoitukset

Ajoneuvojen läpikulkurajoituksia tunneleissa hallitaan luokittelemalla tunnelit viiteen tunnelikategoriaan. Mikäli kuljetukseen sisältyy tunneliosuus, on vaarallisen aineen luokittelussa rahtikirjalla ilmoitettava tunnelirajoituskoodi, josta ilmenee, millaisessa tunnelissa läpikulkua ei ao.aineelle sallita.

Määräykset tunnelikategorioineen ovat VAK/ADR:n kohdassa 1.9.

Rautatiekuljetukset

Kansainvälisissä (eurooppalaisissa) vaarallisten aineiden rautatiekuljetuksissa noudatetaan RID-määräyksiä.

  • RID = Regulations concerning the International Carriage of Dangerous Goods by Rail eli Réglement concernant le transport international ferroviaire des merchandises dangereuses

Lisätietoja internetistä http://www.unece.org/trans/danger/danger.htm tai http://www.otif.org/

Euroopan lisäksi nämä määräykset ovat jonkin verran käytössä myös Euroopan ulkopuolella, mm. eräissä Pohjois-Afrikan ja jopa Lähi-Idän valtioissa, mutta eivät esim. Venäjällä tai entiseen Neuvostoliittoon kuuluneissa maissa, joissa on suuri rataverkko ja paljon myös vaarallisten aineiden rautatiekuljetuksia.

Suomen ja Venäjän välillä olivat pitkään voimassa vuodelta 1977 peräisin olevat säännöt, kahdenkeskinen rautatieliikennesopimus ja kansainvälisessä liikenteessä Suomeen ja Suomesta Venäjän kautta muihin IVY-maihin noudatettiin Suomen ja Neuvostoliiton rautatie-yhdysliikenteessä tehtyä sopimusta vuodelta 1948 (SopS 1/1948), sen kuljetustariffin liitteen nro 8 mukaisia määräyksiä, joka oli nimeltään Määräykset vaarallisten aineiden kuljettamisesta Suomen ja SNTL:n rautatieyhdysliikenteessä. Suomen ja Venäjän välillä on solmittu uusi sopimus kansainvälisestä rautatieliikenteestä vuonna 2016 ja se kattaa myös vaarallisten aineiden kuljetukset.

Ilmakuljetukset

Kansainvälisissä lento- eli ilmakuljetuksissa noudatetaan kansainvälisen siviili-ilmailujärjestön, ICAO:n, laatimia teknisiä määräyksiä (Technical Instructions), jotka tunnetaan nimellä ICAO-TI.

Kuitenkin, kansainvälisen ilmakuljetusliiton, IATA:n, määräykset ovat käytännössä ne, joita lähettäjät ja lentoyhtiöt ympäri maailmaa noudattavat. IATA:n määräykset tunnetaan nimellä IATA-DGR.

  • ICAO= International Civil Aviation Organization
  • IATA = International Air Transport Association

Lisätietoa internetistä http://www.icao.int/ ja http://www.iata.org/

Lentorahtina kuljetetaan vaarallisia aineita vain rajoitetusti, mutta skaala on kuitenkin varsin laaja ja pakkausten laadulle ja koolle on asetettu tarkat rajoitukset.

Oman erityispiirteensä kuljettamiseen tuovat maakohtaiset ja lentoyhtiökohtaiset variaatiot eli rajoitusmääräykset, joiden noudattaminen on varsin haasteellista ja vaatii hyvää kuljetusreitin kokonaisuuden hallintaa. Joka tapauksessa tulee aina muistaa myös se, että vaarallista ainetta lentokentälle tai -kentältä kuljetettaessa, ovat maantiekuljetusmääräykset voimassa.