Kansainvälisten vaarallisten aineiden kuljetusten turvallisuuden perussääntö on yhteiset pelisäännöt kaikkien kuljetusmuotojen hoitamisessa. Nämä pelisäännöt sisältävät lukuisia erilaisia maailman- ja maanosanlaajuisia sopimuksia ja määräyskokoelmia. Joitakin määräysten nimiä ja lyhenteitä on jo edellä mainittu.
Yleisesti voidaan sanoa, että kaikki kansainväliset, vaarallisten aineiden kuljetuksia määrittävät säännöstöt perustuvat YK:n julkaisemiin mallisäännöksiin eli UN Orange Book’iin, oranssikirjaan. Niistä on eri maissa kansallisesti astunut voimaan kuljetusmääräyksissä koko suositusten mukainen versio tai muuten erilaisia kokonaisuuksia.
Merikuljetukset
Kansainvälisissä merikuljetuksissa noudatetaan IMDG-säännöstöä, sen voimassa olevaa muutossarjaa eli amendmentia.
- IMDG = International Maritime Dangerous Goods Code
- Lisätietoja internetistä: http://www.imo.org/
IMDG-säännöstön ylläpidosta huolehtii YK:n alainen organisaatio IMO, International Maritime Organization. Päämaja sijaitsee Lontoossa, Iso-Britanniassa. Säännöstö uusitaan kahden vuoden välein ja se on käytössä maailmanlaajuisesti.
Säännöstön perusta on SOLAS-sopimus (SOLAS = The International Convention for the Safety of Life at Sea), joka alun perin laadittiin 1974, ja jonka yksi osa käsittelee vaarallisten aineiden kuljetusta merellä. Suomessa toimivaltainen viranomainen on Traficom. IMDG-säännöstöä meillä sovelletaan Traficomin määräyksen, VAK-lain ja Valtioneuvoston asetuksen perusteella.
IMDG-säännöstö on tarkoitettu vaarallisten aineiden pakatun kappaletavaran hallintaan, eivätkä määräykset koske esimerkiksi suurilla kaasusäiliölaivoilla toteutettavia kaasu- tai öljykuljetuksia irtotavarana, eli eivät koske bulkkikuljetuksia.
Kappaletavarakuljetukseksi merikuljetuksessa määritellään kaikenlaiset (meri)kontit, puoliperävaunut, trailerit ja niiden erilaiset yhdistelmät, säiliöyhdistelmät, kaikenlaiset rekat, autot, rautatievaunut, joten useimmilla huolintaliikkeillä ja logistiikka-alan yrityksillä yleensäkin on hyvinkin paljon tekemistä IMDG-koodin noudattamisen kanssa kansainvälisissä kuljetuksissa.
Merikuljetuksissa voidaan poikkeuksellisesti erottaa tietty maantieteellinen alue, jonka puitteissa ei noudatetakaan IMDG-säännöstöä, vaan voidaan soveltaa erityistä ”lyhyiden merimatkojen sopimusta”. Sitä voidaan soveltaa tietyn matalan aallonkorkeuden alueella, joka käytännössä merkitsee ADR-määräysten soveltamista tietyillä laivareiteillä, mitä tulee kuljetusyksiköiden merkintään, varoituslipukkeisiin, lastaamiseen, yhteenkuormaukseen jne.
Yksi tällainen sopimus, joka tunnetaan myös yleisnimellä ”Itämeren sopimus”, on viralliselta nimeltään Yhteisymmärryspöytäkirja pakattujen vaarallisten aineiden kuljetuksesta RO-RO-aluksissa Itämerellä (Memorandum of Understanding) ja sitä voidaan soveltaa alueella, johon kuuluu pääpiirteittäin Itämeri, Pohjanlahti, Suomenlahti ja Itämeren suu, jonka pohjoisena rajana on Skagenin ja Lysekilin välinen linja. Virallinen määritys onkin juuri tuo ”matalan aallonkorkeuden alue” (= LWHA, , Low Wave Height Area). Sopijavaltiot ovat Latvia, Liettua, Puola, Ruotsi, Saksa, Suomi, Tanska ja Viro.
Yhteisymmärryspöytäkirjan noudattaminen ja soveltaminen vaatii tiettyjä toimia ja asioista sopimista ao. laivalinjan liikennesatamilta, liikennöivältä laivayhtiöltä, laivan vakuutusyhtiöltä ja erityisesti laivalta, jota liikennöitäessä käytetään.
Sopimuksen tarkoitus on helpottaa tällä alueella ja tietyillä linjoilla suoritettavia vaarallisten aineiden kuljetuksia ja näkyvin piirre onkin juuri se, että tätä sopimusta noudattavalla laivalinjalla/laivalla, voidaan soveltaa maantiekuljetuksissa käytettävää ADR-sopimusta, jossa on huomattavia helpotuksia esim. IMDG-säännöstön tiukkoihin merkintä-, erottelu- ja ahtausmääräyksiin.
Suomessa Traficom antaa ohjeita yhteisymmärryspöytäkirjan tarkemmasta noudattamisesta.
Maantiekuljetukset
Euroopan vaarallisten aineiden maantiekuljetuksissa on ADR-sopimus tärkein säännöstö.
- ADR = Agreement Concerning The International Carriage Of Dangerous Goods By Road ja ranskaksi Accord European relatif au transport des marchandises dangerouses par route.
Lisätietoja internetistä: https://unece.org/transport/dangerous-goods
Alkuperäinen ADR-sopimus laadittiin ja solmittiin 1957 ja se tuli voimaan 1968. Ylläpitäjänä toimii YK:n UNECE:n eli Euroopan talouskomission alainen työryhmä WP15, joka on viralliselta nimeltään: The Working Party on the Transport of Dangerous Goods (WP15) of the Economic Commission for Europe’s Inland Transport Committee.
Muutoksia on tullut vuosien varrella paljon ja varsinaisten sopimuksen sisältämien säännösten uusiutuminen tapahtuu kahden vuoden välein.
Sopimukseen on liittynyt vuosien varrella valtioita lisää niin paljon, että voidaan katsoa sen olevan Euroopassa yleispätevä ja se on osa EU-lainsäädäntöä. Jos valtio ei ole suoraan solminut ja ratifioinut ADR-sopimusta, se voi kuitenkin olla mukana siinä sovittuaan bilateraalisella eli kahdenvälisellä sopimuksella jonkin muun valtion kanssa ADR-sopimuksen noudattamisesta valtioiden välillä tapahtuvissa kuljetuksissa.
ADR-sopimuksen merkitys on se, että jäsenvaltiot sopeuttavat oman kansallisen lainsäädäntönsä sen puitteisiin ja näin ollen kuljetusmielessä Eurooppa on yhtenäinen alue vaarallisten aineiden maantiekuljetusten osalta.
Perimmäinen käytännön tarkoitus on se, että ADR-määräysten mukaisesti luokiteltu, pakattu, merkitty, dokumentoitu lähetys ja sitten toteutettava maantiekuljetus voidaan hoitaa sopimusvaltioiden alueella ilman erityistä kansallisten määräysten noudattamista. Erilaiset vapautukset annetaan ADR:n kohdassa 1.1.3 ja erityisten vapaarajamääräysten (ADR:n kohta 1.1.3.6, Kuljetusyksikössä kuljetettavaan määrään liittyvät vapautukset) soveltamisen avulla voidaan hallita kuljetuksen vaarallisuuden astetta kuljetusyksikön tasolla.
Joissain tapauksissa kansalliset maantiekuljetuksen erityismääräykset tosin ovat niin erityisiä ja perusteltuja, että niitä joutuu aina lisäksi noudattamaan. Nämä liittyvät lähinnä ajoneuvojen varustukseen ja mm. maantieteellisiin erikoisolosuhteisiin tai poikkeaviin sääolosuhteisiin.
Tunnelirajoitukset
Ajoneuvojen läpikulkurajoituksia tunneleissa hallitaan luokittelemalla tunnelit viiteen tunnelikategoriaan. Mikäli kuljetukseen sisältyy tunneliosuus, on vaarallisen aineen luokittelussa maantiekuljetuksen rahtikirjalla ilmoitettava tunnelirajoituskoodi, josta ilmenee, millaisessa tunnelissa läpikulkua ei ao.aineelle sallita.
Määräykset tunnelikategorioineen ovat VAK/ADR:n kohdassa 1.9. Suomessa ei tällä hetkellä ole kategorisoituja tunneleita, joissa rajoitettaisiin tiettyjen vaarallisten aineiden kuljettamista, mutta keski-Euroopassa, Ruotsissa ja Norjassa niitä on paljon, joten vaarallisen aineen reitityksessä tämä on otettava huomioon. Saattaa aiheuttaa viivästyksiä kuljetusaikaan, mikäli jokin erityisreititys tulee sovellettavaksi kuljetusreitillä, vaatien esimerkiksi kiertotien käyttämistä, mikäli tietyn tunnelin kautta ei ainetta saa kuljettaa.
Rautatiekuljetukset
Kansainvälisissä (eurooppalaisissa) vaarallisten aineiden rautatiekuljetuksissa noudatetaan pääsääntöisesti RID-määräyksiä.
- RID = Regulations concerning the International Carriage of Dangerous Goods by Rail eli Réglement concernant le transport international ferroviaire des merchandises dangereuses
Lisätietoja internetistä https://unece.org/transport/dangerous-goods tai http://www.otif.org/
Euroopan lisäksi nämä määräykset ovat jonkin verran käytössä myös Euroopan ulkopuolella, mm. eräissä Pohjois-Afrikan ja jopa Lähi-Idän valtioissa.
Ilmakuljetukset
Kansainvälisissä lento- eli ilmakuljetuksissa noudatetaan kansainvälisen siviili-ilmailujärjestön, ICAO:n, laatimia teknisiä määräyksiä (Technical Instructions), jotka tunnetaan nimellä ICAO-TI.
Käytännössä kansainvälisen ilmakuljetusliiton, IATA:n, määräykset ovat käytännössä ne, joita lähettäjät ja lentoyhtiöt ympäri maailmaa noudattavat. IATA:n määräykset tunnetaan nimellä IATA-DGR.
- ICAO= International Civil Aviation Organization
- IATA = International Air Transport Association
Lisätietoa internetistä http://www.icao.int/ ja http://www.iata.org/
Lentorahtina kuljetetaan vaarallisia aineita vain rajoitetusti, mutta valikoiman on kuitenkin varsin laaja ja pakkausten laadulle ja koolle on asetettu tarkat rajoitukset. Verkkokaupan lisääntyminen on tuonut omat haasteensa vaarallisten aineiden lentorahtimääräyksille.
Oman erityispiirteensä kuljettamiseen tuovat maakohtaiset ja lentoyhtiökohtaiset variaatiot eli rajoitusmääräykset, joiden noudattaminen on varsin haasteellista ja vaatii hyvää kuljetusreitin kokonaisuuden hallintaa. Joka tapauksessa tulee aina muistaa myös se, että vaarallista ainetta lentokentälle tai -kentältä kuljetettaessa, ovat maantiekuljetusmääräykset voimassa. Harvoin mikään tehdas tai tuotantolaitos sijaitsee itse lentokentällä.
Sivu päivitetty / tarkistettu 2.12.2023.