Sataman erikoistuminen tiettyihin tuoteryhmiin on välttämätöntä tehokkaan toiminnan saavuttamiseksi. Sataman tulee hankkia valitsemilleen tuoteryhmille sopivaa käsittely- ja varastointikalustoa. Sataman kilpailukyky ei kuitenkaan perustu ainoastaan sen toiminnan operatiiviseen tehokkuuteen vaan myös sataman rooliin osana sen asiakkaiden logistiikkaketjuja.
Perinteisesti satamien kehittymistä on selitetty Anyport–mallin mukaan (Bird, 1963). Mallin ensimmäisessä vaiheessa satama ja kaupunki syntyvät lähelle toisiaan, turvallisuussyistä usein niin syvälle sisämaahan kuin on saariston tai joen navigoitavuuden takia mahdollista. Mallin toisessa vaiheessa satama siirtää kasvunsa vähitellen kaupungin ulkopuolelle. Mallin kolmannessa vaiheessa satama erikoistuu yhteen tai useampaan tuoteryhmään, esimerkiksi kontteihin, irtolastiin tai matkustajiin.
Nykyisin suurimmat ja menestyneimmät satamat voivat kuitenkin olla lähes riippumattomia takamaastostaan. Satamien tehokkuuden merkittävin tekijä ei olekaan enää ainoastaan erikoistuminen, vaan linkittyminen osaksi asiakkaidensa logistiikkaketjua, jolloin sataman palvelut räätälöidä paremmin lastinantajien tarpeiden mukaisiksi. Menestyksekkäät satamat ovat kuljetusketjujen solmukohtia, joissa lastit siirretään laivasta toiseen tai maatie-, rautatie- tai sisävesikuljetuksesta laivoihin.
Vierekkäiset satamat eivät siis välttämättä kilpailekaan keskenään sisämaan lasteista, vaan ovat erikoistuneet erilaisiin palveluihin ja yhdessä täydentävät toistensa palvelutarjontaa. Usein on jopa kannattavampaa kuljettaa tuote kauemmaksi toiseen satamaan, jonka toiminta tai merikuljetusyhteydet ovat tälle tuoteryhmälle kannattavampia kuin käyttää lähintä satamaa. Satamat pystyvät toimimaan jatkuvasti muuttuvassa kilpailutilanteessa vain kehittämällä kykyään mukautua toimitusketjujen uusiin vaatimuksiin.
Sivu päivitetty / tarkistettu 23.3.2017.